Mainos latautuu…
Sääuutiset ja blogi> Kuukausiennuste julki: Nauti lämmöstä nyt – toukokuun edetessä käänne…
Kuukausiennuste |

Kuukausiennuste julki: Nauti lämmöstä nyt – toukokuun edetessä käänne säähän

Leskenlehdet kukkivat.
Vappuviikon maanantaina yllettiin jo paikoin yli 20 asteeseen. Arkistokuva: Keijo Väänänen, Uusikaupunki, 1.4.2024

Tällä viikolla maan etelä- ja keskiosassa päästään monin paikoin 15 asteen tienoille tai paikoin jopa 20 asteen vaiheilla oleviin lukemiin. Sää viilenee loppuviikolla. Ensi viikoksi kuukausiennuste näyttää jo sinistä signaalia koko Suomen ylle merkkinä ajankohdan tavanomaisia lukemia kylmemmästä säästä. Se voi tietää Lappiin paikoin jopa päiväpakkasia, lisäksi suuressa osassa maata öiset pakkaset olisivat edelleen mahdollisia.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 28. huhtikuuta.

– Kuukausiennusteen mukaan kuluvalla viikolla eteläiseen Suomeen on luvassa tavanomaista lämpimämpää säätä, mutta pohjoisessa jäädään tavanomaista viileämpiin lukemiin. Toukokuun 6. päivä alkavasta viikosta alkaen Suomi jää tämän ennusteen perusteella hieman tavanomaista kylmemmän ilman puolelle, mutta sademäärät ovat ainakin parin viikon ajan tavallista pienempiä, toteaa Forecan meteorologi Sara Salonen.

Kuukausiennuste Suomeen (julkaisuaika 28.4.2024)
ViikkoEnnusteSään ennustettavuus
29.4.–5.5. (Viikko 18)Viikon keskilämpötilat ovat etelässä 1–2 astetta tavanomaista lämpimämpiä, maan keskiosassa ollaan paikoin lähellä tavanomaisia lukemia ja pohjoisessa on 0–2 astetta tavanomaista kylmempää. Sademäärät jäävät keskimääräistä pienemmiksi.Hyvä
6.–12.5. (Viikko 19)Viikko on Suomessa 1–3 astetta tavanomaista kylmempi. Sateita tulee keskimääräistä vähemmän.Kohtalainen
13.–19.5. (Viikko 20)Sää jatkuu hieman tavanomaista viileämpänä. Sademäärissä ei ole merkittävää poikkeamaa suuntaan eikä toiseen.Kohtalainen
20.–26.5. (Viikko 21)Osassa Suomea on edelleen hieman tavanomaista viileämmän sään mahdollisuus.Heikko

Huhtikuun 29. päivä alkanut viikko: Vappuviikolla lämpöä osaan maata – sää viilenee viikon loppupuolella

Maanantaina mitattiin vuoden tähän asti korkein lämpötila, kun Hyvinkäällä ja Mikkelissä oli jo 20,8 astetta.

Kuukausiennusteen perusteella tämän viikon keskilämpötila on etelässä 1–2 astetta tavanomaista lämpimämpi, maan keskiosassa paikoin lähellä tavanomaista ja pohjoisessa 0–2 astetta tavanomaista kylmempi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Lämpimimmät ilmamassat jäävät Suomen lounaispuolelle. Sen sijaan Suomen itäpuolella lymyää tavanomaista kylmempää säätä, Sara Salonen sanoo.

Päivittäisennusteiden mukaan tiistaista torstaille asti 15 asteen lukemia on edessä maan etelä- ja keskiosassa yleisesti. Paikoin voidaan olla jopa lähellä 20 asteen lukemia, mahdollisesti vielä perjantainakin. Pohjoisessa päivälämpötilat jäävät kuitenkin enimmäkseen alle 10 asteeseen.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa vapun tienoilla huhti–toukokuun vaihteessa maan eteläosassa 10–14 astetta, maan keskiosassa enimmäkseen 8–12 astetta ja pohjoisessa laajalti 4–10 astetta, pohjoisessa Lapissa paikoin 2–4 astetta.

Katso videolta kuukausiennuste lämpötiloista!

Kuukausiennusteen mukaan sademäärät ovat tällä viikolla Suomessa keskimääräistä pienempiä.

Maanantaina ja tiistaina Suomen yli kulkee sateita, mutta vappuaaton mittaan sää muuttuu jo laajalti poutaisemmaksi. Sateet ovat vielä osittain räntää ja lunta Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Vappuaattona ja vappupäivänä maan etelä- ja keskiosassa on laajalti jopa aurinkoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Alkuviikon sateiden jälkeen korkeapaine voimistuu Suomen yllä. Sää muuttuu vähitellen poutaisemmaksi ja aurinkoisemmaksi. Vappuaattona sateita tulee vielä paikoin Pohjois-Karjalasta Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalla alueella, mutta iltaa kohti sateet väistyvät itään. Vappuaaton aikana itään väistyvistä sateista Koillismaalle tulee vielä osa sateista räntänä tai lumena. Länsituuli on vappuaattona maan etelä- ja keskiosassa kohtalaista, mutta vappupäiväksi tuuli heikkenee.

Öisin pohjoisessa ollaan tällä viikolla nollan molemmin puolin, maan keski- ja eteläosassakin voidaan viikon mittaan käydä öisin paikoin pakkasen puolella.

Loppuviikolla sää alkaa viiletä ja muuttuu jälleen hieman epävakaisempaan suuntaan. Myös loppuviikolla osa pohjoisen sateista on räntää ja lunta.

– Torstaina luoteesta leviää näillä näkymin hajanaisia sateita Lappiin, perjantaina yleisemmin maan itä- ja pohjoisosaan. Sateita voi tulla lumena paikoin Koillismaalle ja Pohjois-Lappiin. Viikonloppuna kuurosateet painottuvat maan etelä- ja keskiosaan. Sää alkaa vähitellen viiletä, kun Suomeen alkaa levitä kylmempää ilmaa pohjoisesta, Sara Salonen ennustaa.

Muun Euroopan osalta kuukausiennuste näyttää, että tämä viikko on suuressa osassa Eurooppaa 1–3 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja Keski-Euroopasta eteläiseen Skandinaviaan asti jopa 3–6 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Sen sijaan Euroopan lounaisosassa Espanjassa, Portugalissa ja osassa Ranskaa jäädään hieman tavanomaista kylmemmän sään puolelle.

– Korkeapaine Itä-Euroopan yllä levittäytyy viikon mittaan Pohjois-Euroopan ylle, ja sää on tavallista vähäsateisempaa. Matalapaineiden reitti kulkee Etelä- ja Länsi-Euroopan halki kohti itää, mistä johtuen sademäärät ovat Etelä- ja Länsi-Euroopassa tavanomaista suurempia. Keski-Euroopassa 20 astetta ylittyy melko yleisesti, 25 astettakin menee paikoin rikki tällä viikolla. Läntisessä Euroopassa on hieman viileämpää, päivän ylimmät lämpötilat jäävät 10 ja 20 asteen välille. Lumisateita ei ole näköpiirissä muualla kuin vuoristoisilla alueilla, Sara Salonen kertoo.

Toukokuun 6. päivä alkava viikko: Suomessa keskimääräistä kylmempää säätä – öisiä pakkasia voi olla edelleen suuressa osassa maata

Kuukausiennusteen mukaan sää muuttuu ensi viikolla tavanomaista kylmempään suuntaan. Viikon keskilämpötilat ovat Suomessa 1–3 astetta keskimääräistä kylmempiä.

– Tähän aikaan vuodesta se kuitenkin tarkoittaa, että etenkin auringon lämmittäessä päästään ainakin etelässä 10 asteen lämpimämmälle puolelle. Paikoin runsaasta pilvisyydestä johtuen voidaan päivisin kuitenkin jäädä viileämpiin lukemiin. Lapissa pilvisyyden ollessa runsasta pakkaslukemat ovat päivälläkin mahdollisia. Ensi viikon alussa yöpakkaset ovat mahdollisia suuressa osassa maata, Sara Salonen kertoo.

Kuukausiennusteen perusteella 6. toukokuuta alkavan viikon sademäärät jäävät hieman tavanomaista pienemmiksi. Päivittäisennusteiden mukaan etenkin alkuviikko on yleiskuvaltaan poutainen.

Katso videolta kuukausiennuste sateista!

Kuukausiennuste näyttää, että Eurooppa jakaantuu 6. toukokuuta alkavalla viikolla tavanomaista kylmempään itäpuoliskoon ja tavanomaista lämpimämpään tai paikoin tavanomaisissa lukemissa olevaan länsipuoliskoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

– Keskimääräistä kylmempi sää ulottuisi Suomesta pitkälle Itä-Eurooppaan, aina Turkkiin asti. Kaikista suurimmat lämpötilojen poikkeamat jäävät kuitenkin Euroopan itäpuolelle. Läntisimmässä Euroopassa, Britteinsaarilta Espanjaan ulottuvalla alueella, sää on 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpää, Sara Salonen toteaa.

Kuukausiennusteen mukaan lähes koko Euroopassa sademäärät ovat tavanomaista pienempiä tai lähellä tavanomaisia. Vähäsateisinta on Pyreneiden ja Alppien ympäristössä. Kaakkois-Euroopassa sekä paikoin Norjassa ja Islannissa sademäärät ovat hieman tavallista suurempia.

Toukokuun 13. päivä alkava viikko: Suomessa edelleen vähän tavanomaista viileämpää

Kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu 13. toukokuuta alkavalla viikolla Suomessa vähän tavanomaista viileämpänä.

– Ennuste antaa viitteitä hieman tavallista alhaisemmasta ilmanpaineesta, mutta sademäärät jäävät ennusteen mukaan lähelle tavanomaisia. Muualla Pohjois-Euroopassa sademäärät ovat vähän keskimääräistä suurempia. Pohjois-Eurooppa on myös yleisesti hieman tavanomaista kylmempi, kun taas tavallista lämpimämmät säät painottuvat eteläiseen Eurooppaan, Sara Salonen sanoo.

Sademäärien osalta ennustettavuus heikkenee. Kaakkois-Euroopassa on kuitenkin viitteitä hieman vähäsateisemmasta säästä.

Toukokuun 20. päivä alkava viikko: Miltä näyttää toukokuun loppupuoli?

Kuukausiennusteen mukaan Suomen yllä on edelleen heikko tavanomaista viileämmän sään signaali 20. toukokuuta alkavalla viikolla.

– Yleisesti Euroopassa jäädään melko lähelle keskimääräisiä lämpötiloja. Eteläisessä Euroopassa tavanomaista lämpimämpi sää jatkuu. Sademäärien suhteen ennustettavuus on koko Euroopassa huono, Sara Salonen toteaa.

Lue myös: Pitkän ajan sääennuste – miten se syntyy ja miten sitä tulee tulkita?

Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Keskimääräiset lukemat voivat toteutua monella eri tavalla. Sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi siis olla suurta.

Lue seuraavaksi: Tältä näyttää touko–heinäkuun jakso – katso loppukevään ja kesän pitkä ennuste!

Karita Kontula-Sokka
toimittaja

Päivitetty 29.4.2024 klo 19.39

Lue seuraavaksi

Viimeksi katsomasi paikat

Foreca YouTubessa

Viimeksi katsomasi paikat